Tausta

Föreningsfestivalen on olemassa tarjotakseen suomenruotsalaisille järjestöille kokoontumispaikkaa tiedolle, taidolle, ajatusten vaihtamiselle, inspiraatiolle sekä tiedon levittämiselle. Laajan yleisön tavoittaminen kuuluu myös tavoitteisiin. Föreningsfestivalen järjestetään vuosittain syyskuun alussa, vuorotellen suomenruotsalaisissa keskuskaupungeissa; Vaasassa, Turussa sekä Helsingissä.

Föreningsfestivalen järjestettiin ensimmäistä kertaa Turussa vuonna 2005. Åbo svenska föreningsråd r.f. toimi järjestäjänä yhteistyössa Luckan Åbon sekä Svenska studiecentralenin kanssa. Vuonna 2006 festivaali järjestettiin Vaasassa ja järjestäjinä toimi Kultur Österbotten ja Svenska studiecentralen. Helsinki toimi vuoden 2007  isäntäkaupunkina. Finlands Svenska Marthaförbundet toimi sinä vuonna projektin johtajana tiiviissä yhteistyössä Finlands Svenska Idrottin ja Svenska pensionärsförbundetin kanssa. Vuonna 2008 oli festivaalin aika palata Turkuun. Myös silloin järjestelyistä vastasi Finlands Svenska Marthaförbund, Finlands Svenska Idrott sekä Svenska pensionärsförbundet. Vuonna 2009 yhdistykset kokoontuivat Vaasassa. Juuri perustettu Finlandssvensk Festivalförening r.f. toimi pääjärjestäjänä mutta Svenska Österbottens Ungdomsförbund vastasi kaikista käytännön järjestelyistä.

Förening 2010

Vuonna 2010 on Helsingin vuoro. Föreningsfestivalen 2010 järjestetään 10-11 syyskuuta pääkaupungin keskustassa. Tapahtuman teema on vapaaehtoisuus ja rahoitus. Teema tuodaan esille mielenkiintoisten luentojen, workshopien ja keskustelujen kautta perjantaina Scandic Continentalissa, jossa tapahtuu myös yöpyminen. Illalla on luvassa buffetti, ohjelmaa sekä seurustelua Svenska studiecentralenin 90-vuotis vastaanoton yhteydessä. Illanviettopaikka on G18.

Lauantaina järjestetään perinteiset järjestömessut Kampin Narinkkatorilla, jolloin on luvassa aktiviteettejä, tiedonantoa sekä viihdettä. Juhlaillallinen järjestetään lauantai-iltana Scandic Continentalissa.

Järjestäjä: Finlandssvensk Festivalförening r.f. yhteistyössä Finlands Svenska Ungdomsförbundetin (FSU) kanssa


Yhteystiedot

Projektikoordinattori
Frida Westerback
puh. +358-50-502 5166
frida.westerback(at)festival.fi
www.festival.fi

Projektiassistentti
Minna Nieminen
puh. +358-40-759 1127
minna.nieminen(at)helsinki.fi
 
Finlands Svenska Ungdomsförbund FSU rf
Uudenmaankatu 17 B 27
00120 Helsinki
puh. 09-7515 5100
fax 09-648 230
fsu(at)fsu.fi
www.ungdomsföreningar.fi

 

 
 

 

                

 

Anmälningstid 21.4-30.6.2011



 

Följ Förening 2011 på Facebook och Twitter!